Yritystapahtumien hyvät ja huonot puolet

Untitled-13

Yritystä ei ole ilman asiakkaita eivätkä asiakkaat tiedä yrityksen olemassaolosta ilman markkinointia. Yrityksen täytyy myös uudistua, löytää uusi, tuore näkökulma tekemiseensä ja myös määritellä paikkansa alalla. Parhaimmillaan erilaiset yritystapahtumat ja messut auttavat tässä.

Miksi osallistua?

Messuille osallistumisesta voi tulla samanlainen pakkopulla ja rutiini kuin kaikesta muustakin. Ehkä oman alan messuille on osallistuttu jo vuosikymmen, eikä kukaan enää muista miksi sinne mennään, paitsi että se on tervetullut piristys harmaaseen työviikkoon. Kun on taas se aika vuodesta, kaivetaan vanhat messutavarat esille, bannerit, flyerit ja asiakkaille jaettavat avaimenperät.

Tässä kohtaa on hyvä ottaa askel taaksepäin ja nollata tilanne. Joskus täytyy uskaltaa muuttaa koko konsepti, jolla messuihin on osallistuttu, jotta niihin osallistumisesta tulisi taas mielekästä ja tuottavaa.

Yritystapahtumaan ei kannata lähteä, ellei ole muutama perusasia selvillä. Kannattaa miettiä miksi osallistutaan ja mitä ja ketä sillä halutaan tavoittaa? Mitä yritys itse haluaa viestiä potentiaalisille asiakkaille ja alan muille toimijoille? Onko resurssit tapahtumaa varten oikein jaoteltu sekä ihmisten, asioiden että tavaroiden suhteen?

Markkinointi

Yritysmessut saattavat helposti tuntua sekavilta ja hallitsemattomilta ihmismassojen velloessa puolelta toiselle tai niinä tyhjinä hetkinä, kun oman osaston kohdalle ei pysähdy kukaan tai koko huone kaikuu tyhjyyttään.

Vaikka messujen järjestäjä hoitaa markkinoinnin, täytyy yrityksen viestiä myös itse omasta osallistumisestaan niihin. Yritykset voivat myös kutsua itse ihmisiä ja yrityksiä messuille ja tehdä tapahtumassa omaa PR:nsä. Koska markkinat ovat nykyaikana niin pirstaloituneet, on yrityksillä tarve kehittää asiakassuhteita henkilökohtaisemmiksi ja pitkäikäisemmiksi. Yritystapahtumat auttavat tässä, jos niihin valmistautuu oikein.